tiistai 24. syyskuuta 2013

Saanko esitellä: Hollannin-siskoni Juleth




Kävin tervehtimässä siskoani Julethia Hollannissa, Rosmalenissa. Olimme pentuina parhaat kaverukset ja olemme edelleen, jälleennäkemisen riemu oli suunnaton!








Vietimme Hollannissa pitkän viikonlopun, johon kuului paljon, paljon ja PALJON glennipainia. Tapasin monta pientä karvaista koirakaveria ja muutaman vähän isomman, ei niin karvaisen otuksen...mitäköhän ne oikein olivat??? Niistä ei kuitenkaan ollut leikkikavereiksi, vaikka kovin yritin niitä houkutella mukaan painiin!






Kun kerran matkaan lähdimme pistäydyimme samalla Belgiassa, Brysselin näyttelyssä. Taso oli huikea, osallistujamäärä oli suunnaton...vain minä ja Juleth-siskoni! Tässä me sitten olemme, minä rotuni paras ja juniorivoittaja, Juleth hyvänä kakkosena jakamassa pusuja isännälleen <3





Näyttelyn jälkeen kävimme vielä tapaamassa komeaa glennipoikaa Woodya, me tytöt taidettiin pistää sen pää aika pyörälle ja taisi se meistä vähän tykätäkin ;)




Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan. Jätimme haikeat jäähyväiset Julethille ja hänen ihanalle perheelleen, mutta lupasimme tulla taas ensivuonna vierailulle.



Vaikka meillä tytöillä painiessa välillä olikin aika kovat otteet...



...olemme silti ylimmät ystävykset!
Toivottavasti tapaamme pian uudelleen Juleth <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti